Näin eräs yö kummallisen unen. Kummallisessa unessa ei sinänsä ole mitään kummallista ja kyllä, kummalliset unet on ihan yleinen ilmiö. Tuo uni jäi kuitenkin mieleeni ja mietin sille syvempiä merkityksiä. No, unessa siis pihallemme laskeutui mielettömän kokoinen avaruusalus ja sieltä ilmoitettiin ilman tarkempia tietoja, että kolme ihmistä saisi nyt lähteä heidän mukaansa. Minä en olisi halunnut lähteä, mutta koska A halusi, niin enhän voinut yksinäni jäädä tänne maapallolle ihmettelemään. Päädyimme jollekkin toiselle ulottuvuudelle, jossa "ihmiset" olivat käytännössä leijuvia aivoja. Tai ilmeisesti niillä jonkinlainen ihmisruumiskin oli, mutta se oli jotenkin läpinäkyvä ja leijuva. Mutta suurin ero oli se, että tuon toisen ulottuvuuden "ihmisiltä" puuttuivat tunteet täysin. Seisoin keskellä kaikkea ja katselin, kuinka "ihmiset" tekivät asioita automatisoituneesti ja olin ainoa, jolta tunteet eivät olleet kadonneet. Olin saapunut helvettiini.
Tulevaisuudenkuva?
Ymmärsin pelkoni: tunteettomuus ja tunteettomat ihmiset. Ihmiset, joilta puuttuvat vastuuntunnon, katumuksen, syyllisyyden ja empatian tunteet. Psyko- tai sosiopaateiksikin ilmeisesti kutsutaan. Ei, he eivät välttämättä ole kylmäkiskoisia murhaajia, vaan heitä on yrityksiemme ja valtioidemme johdoissa, heitä on naapureinamme, heitä on työpaikoillamme. Ja he ovat uskomattoman taitavia manipuloijia. (Täältä voi lukea lisää psykopatian taudinkuvasta.) Olen kuitenkin ristiriidassa ajatuksieni kanssa, sillä tunnen empatiaa heitä kohtaan. Surkuhupaisaa tuntea empatiaa "kylmiä" ihmisiä kohtaan? Minkä he sille voivat, että ovat syntyneet poikkeavan aivorakenteen kanssa vahingollisiin ja joissakin tapauksissa jopa hirvittäviin kasvuolosuhteisiin? Eivät he ole valinneet syntyä. Kuinka siis suhtautua?
Psykologiaa opiskellessani tuntuu, että pala palalta saan selville pieniä elämän salaisuuksia ja tunne siitä, että olen oikealla 'alalla' vahvistuu. Opin ja saan itsestäni (ja läheisistäni) selville mielettömän paljon uutta. Selville saamisessa on kuitenkin kääntöpuolensa: tuntuu, että joka ainoa asia, joka ainoa tunne, jopa rakastuminen on selitettävissä psykologialla tai neurologialla. Se vetää elämän selittämättömän kauneuden (ja kauheuden) vessanpöntöstä alas. Tai sitten katson asiaa väärältä kantilta? Vielä en ole niellyt tuota rakastumisen neurologiaa. Se on minulle yhä selittämätön kauneus. Kurssikirjoihini kuuluva Daniel Golemanin tunneälyä käsittelevä kirja on loistava esimerkki kirjasta, jossa elämän pienet salaisuudet paljastuvat, mutta joka vetää elämän 'mystisyydeltä' jalat alta. Loistava kirja (tai 1/3 kirjasta, pidemmälle en vielä ole ehtinyt) muuten esimerkiksi sellaiselle, joka on kiinnostunut perehtymään omaan tunne-elämään tai ylipäänsä itseensä.
Tuntekaa, rakastakaa!
ps. turistit (asukkaat?) klahdessa:
pps. en olekkaan ihan niin toivoton näitten leipomusten kanssa mitä olisin olettanut:
A toivoi mustikkaisia, valkosuklaisia, pehmeitä keksejä ja niitä se sai! ulkonäöstä viis
J
Törmäsin sun blogiin Facebookissa ja jäin lueskelemaan! Ihan samoja juttuja oon itekin pohdiskellut, tosin en omassa blogissa, vaan pään sisällä. Mutta se on kamalaa, kun periaatteessa "kaikkeen on vastaus" ja ihminen pystyisi sen tiedon varjolla olemaan mitä vain, mutta ei se minun mielestä niin mene! Varsinkin tunteet ovat sellaisia, ettei niitä voi selittää läpi, ei vain voi! Tai en ainakaan suostu moiseen. Psykologisen tiedon varjolla pystyisi kai olemaan oman elämänsä herra, mutta ei tunteita voi kontrolloida sillä tavoin, ainakaan minä en. Mutta mä luulen, että jään lukemaan tätä, ei ole pelkkää hömppää tuolla blogilukemistossa! :)
VastaaPoistajoo tuntuuhan tää välillä vähän hurjalta näin sosiaalisessa mediassa valottaa omia pohdiskeluja ja mielipiteitä jne, mutta toisaalta saa sitten toisia näkökulmia asioihin tai jonkun joka kokee samoja fiiliksiä! en minäkään ihan täysin kuitenkaan ole sitä mieltä että kaikkeen on vastaus, tai ainakaan sellaista vastausta joka voitaisiin saattaa ihmisten tietoisuuteen. tunteista sen verran että ei varmasti kukaan voi (eikä pidäkkään) kontrolloida omia tunteitaan täysin, mutta jippo onkin siinä, että kun tiedostaa omat tunteensa ja tavat, joilla säädellä niitä, voi alkaa kehittää itseään ihmisenä, jolloin oma elämänlaatukin paranee (muistaakseni oli tutkittu, että ihmiset jotka tunnistaa omat tunteensa ja pyrkii 'vaikuttamaan' niihin on onnellisempia) :) mutta kiva jos saan kuulla ajatuksiasi täällä jatkossakin! ps. joudun kommentoimaan omaan blogiini anonyyminä koska en saa vaihdettua tuolta blogiasetuksista koko nimeäni vain etunimeksi, tai että pelkkä etunimi näkyisi kommentoinnissa, otetaan vinkkejä vastaan! :D
PoistaJ