Ei mennyt ihan niin kuin Jamie Oliverin kokkikoulussa..

Suklaiset tervehdykset täältä,

perinteisen perjantaikarkin ostamisen sijaan halusin tehdä jotain herkkua. Näin joskus kesällä jossain ruoka-ohjelmassa tehtävän sellaista suklaa-vaahtokarkki juttuliiniä, mikä sitten kovetetaan jääkaapissa. En muistanut ohjetta, mutta eipäs ole vaikea arvata ainesosia. Tällaisen tekemiseen siis tarvitaan yllätysyllätys suklaata (n.levyllinen) ja vaahtokarkkeja. Itse ostin vielä keksejä lisäksi.

Lyhykäisyydessään ja yksinkertaisuudessaan juttu menee siis näin:

Vuoraa jonkinnäköinen vuoka leivinpaperilla, murustele haluamasi kokoisiksi leivinpaperille n. 3 keksiä, pilko vaahtokarkit ja lisää ne keksien joukkoon, sulata suklaa ja valuta keksien ja vaahtokarkkien päälle. Koveta jääkaapissa tai pakastimessa.

ite ostin tämmösiä pieniö ko ne oli kaikista halvimpia, eikä niitä tarttenu ees pilkkoa

Kaikki meni ihan hyvin tähän asti

keksivaahtokarkki-vaihe

Kuka muu kusee suklaan sulattamisen vaiheen? Kaikkihan meni siis ihan hyvin aluksi, pilkoin ja kuumensin suklaan varovasti mikrossa, minkä jälkeen se olikin oikeaoppisen sulanut. Ajattelin, ettei sulamus ehkä riittäisi peittämään kokonaan keksivaahtokarkki juttua ja lisäsin sulamukseen hiukkasen maitoa. Kuka tietää miten käy, kun lisäät nestettä sulaneeseen suklaaseen? No minä tiedän, nyt. Sulamus paakkuuntuu. Ei sitten paljoa enää valutella. Tämän päivän mietelause:  ÄLÄ LISÄÄ NESTETTÄ SULATETTUUN SUKLAASEEN. Ihan oikeasti, kuka voi mokata näin yksinkertaisen herkun? Ilmeisesti kokin tytär..

Laitoin kuitenkin paakkuuntuneen suklaan tuon keksivaahtokarkki homman päälle ja tyrkkäsin uuniin, toivoen, että se vielä sulaisi. No eihän se enää samanlailla sula, kun rakenne on jo pilattu. Lopputulos näytti koiran kakalta,

 kun sen olisi pitänyt näyttää kutakuinkin tältä:

http://www.williams-sonoma.com/recipe/chocolate-marshmallow-fudge.html

Koirankakkasuklaavaahtokarkkikeksiä siis a'la Joanna. Hyvälle se tuoksuu.

ps. muistakaa heijastin, niin ette jää kaahailevien mopoautojen alle

Kivvaa viikonloppua kaikille ihanille :)

J

Hölöpönpöppöä

Heippalainen,

otsikon mukaisesti tänään kirjoittelen hölöpönpöppöä, sitä sun tätä ja mielenvirtaa. Syyslomaviikkonen "itsenäisen opiskelun viikko" meni ouluisissa merkeissä niiko kamut tiijätte. Tavattiin ystäviä, minun sukua ja A:n sukua. Harmi vain, että ystävien kanssa tuli oltua laittoman vähän, kun ei siellä oulussa ole samaan aikaan syysloma, hö!
 Vietettiin juustoiltaa, juhlittiin äitin synttäreitä, käytiin oulun yössä sitä samaa se oli kuin ennen tänne korvelle lähtöä, paijattiin Elli-mummoa ja Eppu-pappaa ja A:n isä meinasikin, että näköjään minun pitäisi ottaa jompikumpi mukaan tänne korvelle, kun minuu niin kovasti paijatutti. Niin, ja nostalgisesti luettiin A:n kanssa sen vanhassa huoneessa Aku Ankkaa yölampun valossa, yön pienillä tunneilla. Ja nukuttiin kahdestaan 80senttisellä sängyllä, vaikka vieressä olisi ollut matkasänky.

taistelupariskunta

Eppu-pappa

 

Kuka keksi migreenin? Siinäpä vasta rasite. Perjantai-iltana rupesi tykyttämään, ja tuo tykytys jatkui tänne sunnuntaihin asti. Sopivasti lauantai aamuna herätys ennen kukon laulua ja bussissa  kuusi tuntia istumista. Valittiin vielä sellainen paikka, että kaikki bussiin tulleet pienemmät ja vähän isommat lapset saartoivat meidät edestä, takaa ja sivulta. Oli mukava matka. Nyt päätinkin, että pidän päänsärkypäiväkirjaa ja varaan oikeasti sen lääkäriajan, että saa oikeat kohtauksen lopettavat lääkkeet. Tavallisilla särkylääkkeillä ei nimittäin ole vaikutusta. Erään kerran Haaparannasta tullessamme automatka laukaisi lievän päänsäryn, mutta sivuutin sen ja lähdin hohtokeilaamaan. En ole koskaan ikinä kokenut mitään niin hirveää kipua, minkä tuo pitkä automatka+hohtokeilaus yhdistelmä aiheutti (hohtokeilauksen valaistus ei ole päänsärylle ihan otollisin valaistus). Olin sataprosenttisen varma, että minun aivot räjähtää siihen paikkaan ja potkaisen tyhjää. Hätäpäissäni soitin jopa päivystykseen josko ne voisivat antaa jotain morfiinia, koska kuolen muuten. Eivät luvanneet antaa. Luulivat narkkariksi :D No, ei silloin naurattanut. Monesti myös ollaan käyty tämä varmasti monelle (tytölle ainakin) tuttu "mulla on ihan varmasti aivokasvain"-juttu läpi. Koputan puuta (päätä) kolme kertaa.

mm. nämä aiheuttaa päänvaivoja

Ehkä mukavampiin asioihin? Täällä koululla kysyntä tanssitunnille oli niin mukava, että saan ruveta pitämään kerran viikossa meidän tytöille (miksei myös pojillekin) tanssituntia. Ja pääsen lievittämään omaa eroahdistustani! Katsotaan mitä keksin, ajatuksissa on joka viikko ottaa eri laji. Ehkä hieman nykäriä ja jazzia, kourallinen streettiä ja ripaus lattareita?

framingpainting.com

Siinäpä oli tujaus diipadaapaa. Talavi tullee,

J

Haasteita ja selviytymisiä

Pöö

(nyt tulee näitä pöö tervehdyksiä koulun käytävilläkin sanottua, ilmeisesti pimenevien ja pelottavien syysiltojen siivittämänä)

No asiaan :D Katsoiko joku muukin tänään ohjelman nimeltänsä 11 tapaa jättää nainen? Tiedän, ohjelman nimi on mitä on, ja miehet on siellä ihan, että "ei kait kukaan oikeasti katso tuon nimistä ohjelmaa". Täällä meillä ainakin tuo ohjelma kimmoittaa miehenpojan suusta kommentin "ei saatana". Kyseinen ohjelma taitaa herättää miehissä samanlaista hilpeyttä kuin tuo ainakin naisten keskuudessa suosituksi sarjaksi noussut Iholla (joka onneksi saa kohta toisen kauden). Mutta miten valtavan ihania ohjelmia minun mielestäni. Nuo ovat sarjoja, jotka kertovat oikeita ihmiskohtaloita ja oikeaa elämää. Ja herkkä kun olen, nuo ihmisen sielua avaavat ohjelmat vain iskevät ja uppoavat.

Mutta siis, tämä illan jaksoon 11 tapaa jättää nainen sarjasta. Tarinaansa kertoi Saara, jonka aviomies 14 vuoden yhdessäolon jälkeen palasi kotiin jokavuotiseltaan reissulta ja ilmoitti, että hänen täytyy nyt mennä. Sen jälkeen miehestä ei kuulunut, kukaan ei tiennyt hänestä mitään, kunnes Saara sai eropaperit mieheltään postissa. Ohjelmassa Saara kertoi, että muutamia vuosia ennen miehen katoamista, yhteinen unelmakoti oli ostettu hevosineen kaikkineen, ja elämä tuntui onnelliselta. Niin, olihan siinä vielä se lapsikin. Saaran mies siis jätti taakseen vaimon, lapsen, sekä yhteisen unelman, eikä koskaan selittänyt valintaansa.

Jakso herätti minussa paljon ajatuksia. Ensireaktioni oli, että mikä ihme voi olla niin kauheaa, että saa jonkun ihmisen jättämään koko elämänsä taakseen tuosta noin vain. Ilman varoituksia. Ja kuinka ihmeessä joku voi selvitä jostakin tuollaisesta? Kuinka tuo nainen voi istua tuossa, käydä läpi tapahtumia, joita on kokenut tuntematta suunnatonta vihaa miestään tai maailmaa kohtaan. Tiedän, jatkuvassa vihassa rypeminen vie voimaa omalta elämältä, eikä siinä ole mitään järkeä. Mutta millainen voima ihmisellä täytyykään olla, että saa ihmisen jatkamaan elämää tuollaisessa tilanteessa. Se voima on minusta ihmeellinen. Ja kuinka musertavaa täytyykään olla, kun niin monen vuoden jälkeen tajuaa, ettei toinen välttämättä olekaan se keneksi on luullut, eikä toinen haluakaan sitä samaa unelmaa. Jotenkin voimaannuttavaa ja helpottavaa oli kuulla, kuinka Saara kertoi löytäneensä itsestään tuon kokemuksen kautta jotain uutta, vahvan minän. Hän kertoi, että on huojentavaa luottaa siihen, että yksinkin pärjää. On tarpeeksi vahva selviytyäkseen maailman heittämistä haasteista.

Sitten tuosta miehestä. Vaikka ensimmäinen ajatus olikin, kuinka joku saattaa tehdä jotain tuollaista, ja mikä sika mies on, täytyy muistaa, että emme näe tuon ihmisen pään sisälle. Siellä on voinut kyteä pahaa oloa jo pitkään, eivätkä kaikki osaa pukea sanoiksi tuntemuksiaan ja ahdistuksiaan. Eivätkä kaikki välttämättä edes tunnistakaan omia tuntemuksiaan, ja mistä ne johtuvat. Vaikka perheen elämä, tai yksittäinen ihminen näyttäisi muiden silmiin onnelliselta, ei se välttämättä sitä ole.  Tämän miehen selviytymiskeino oli lähteminen. Ohjelman keskustelussa tuli myös esille asia, mitä en itse ollut ajatellut. Jos tuo mies olisi jäänyt, olisiko jotain vielä hirveämpää voinut sattua? Ehkä mies ei halunnut suojella ainoastaan itseään, vaan myös perhettään. Kuka tietää. Täytyy myöskin muistaa, että tuon perheen tarinan kuulimme vain toiselta osapuolelta.

Sarjassa on nähty muitakin paaaaljonpaljon ajatuksia herättäviä tarinoita ja niitäkin voisin pohtia vaikka kuinka. Tässä nyt oli yksi mielenkiintoinen tarina elämästä, ihmismielen monimutkaisuudesta ja selviytymisestä. Tarkoitukseni ei suinkaan ollut tuoda esille, mitä hirveyksiä mies voikaan tehdä, sillä yhtälailla naiset mitä miehetkin, vaan halusin jakaa ajatuksiani juuri tästä tarinasta, ja tämän tarinan kannustavuudesta. Selvitä voi mistä vain, kun jaksaa uskoa itseensä.

Tällaisia kirjoittaessa sitä  muuten huomaa pohtivansa omaa naiiviuttaan ja kokemattomuuttaan. Mutta ehkäpä tuo tietynlainen naiivius pohjaakin juuri tuosta kokemattomuudesta. Paljon on vielä kokematta, paljon on vielä tuntematta, ja paljon on vielä nähtävä. Saa nähdä mitä haasteita maailma tälle tytölle heittää, ja mitä niistä opin.

Voimaa, onnellisuutta ja haleja pimeneviin iltoihin lähettää J