Joulun & Oulun odotusta

Piupiu

Aika kulkee kuin siivillä. Syyslukukaudesta viimeisiä viedään: enään viikko jäljellä koulua ennen joululomaa ja pääsee vihdoin kotikulmille! Onhan täällä klahdella jallitettukin se vajaa 7 viikkoa nyt putkeen, ainoastaan yhtenä viikonloppuna ollaan täältä poistuttu tuonne porin suunnille pikkujouluilemaan. Täytyy kyllä sanoa, että muutaman kerran ahdistus on kunnolla vallannut mielen täällä meidän pikku yksiössä kun kodin ulkopuoliset aktiviteetit tapahtuu lähinnä lenkkeilyn ja kaupassa käynnin merkeissä. Onneksi on tuo toinen tuossa vieressä tukena. Ja tietysti opiskelukaverit. Mutta päällisinpuolin tämä elämä täällä on ollut seesteistä ja rauhallista, missä ei sinänsä pitäisi olla mitään valittamista. Stressiä aiheuttaa ainoastaan kaikki mahdolliset tehtävien deadlinet ja tentit. Pitäisi päästä tuosta stressaamisesta kyllä ehdottomasti joillain keinoilla pois. Pitäisi opetella keskittymään elämässä niihin asioihin mitkä ovat oikeasti tärkeitä. Helpommin sanottu kuin tehty? Tietysti koulutus on yksi niistä tärkeistä, mutta turhanpäiväiset tentistä stressaamiset ynnämuut pitäisi kyllä saada kitkettyä kokonaan pois. Sitä paitsi liika jännittäminen ja stressaaminen laskee suorituskykyä. Siinä mielessä tämä rauhallinen elämä on ihanaa kun se mahdollistaa tuohon kouluun keskittymisen. Paljon uutta ja jännää on suhteellisen lyhyessä ajassa opittu. Psykologian po:ssa ollaan ehditty käydä kehitys-, persoonallisuus- ja neuropsykologian osiot ja kasvatupsykologian po:ssa läpi olen kahlannut kehityspsykologian, oppimisen ja asiantuntijuuden sekä rakkaus- ja sosiaalipsykologian osuudet. Onhan tässä näitä esseitä väännettykin... Ja nyt olen tienannut elämäni ensimmäiset 30 opintopistettä, aika kiva juttu kyllä voisin sanoa!

Kohta onneksi pääsee nauttimaan stressitöntä elämää kolmen viikon joululoman ajan äidin hoiteisiin. Päätettiin että minä menen äitille ja tuo A menee omien vanhempiensa luokse, kun onhan täällä nyt saatu viettää sitä paljon puhuttua yhteistä laatuaikaa lähinnä 24/7. Tosin kyllä odotetaan molemmat innolla sitä kun pääsee pitkästä aikaa vierailemaan toisen luona ihan niin kuin silloin kun ei vielä yhdessä asuttu. Saatan myöskin odottaa jonkinlaista treffikutsua hih...

Eilen oli ihana päivä kun vietettiin koulussa itsenäisyyspäivänjuhlaa & tanssiaisia (ja juhlien jälkeen jatkoiltiin tuossa naapurissa ja paikallisessa pubissa ):

eräs toveri teki mielenkiintoisen huomion: kun joanna tulee kylään niin kengät jää tasan siihen missä ne on jalasta pois otettu...

...ja samaa linjaa noudattaen takki jätetään siihen mihin se on riisuttu. mutta enkait minä oikeasti näin? ehkä olin vaan vähän liian innoissani kyläilystä enkä malttanut muistella käytöstapoja

suuntana paikallinen pubi

iloinen juhlija

pitkästä pitkästä aikaa sai syyn laittautua, miten kivaa

 Onko kukaan tehnyt tänään itsenäisyyspäivänä mitään erityistä? Me tehtiin hyvvää ruokaa, käytiin kävelyllä ihastelemassa kauniita kotimaan maisemia,  katsottiin linnanjuhlia, köllöteltiin sohvalla ja halittiin toisiltamme pääkipuja pois

lumi värjää kauniisti puiden harmaat ja alastomat oksat valkoisiksi

Talven aika on ihanaa kun aamulla saa herätä lumen valoon ja illalla hiljentyä sohvan nurkkaan hyvän kirjan, villasukkien ja hiljaisuuden kanssa. Saa viettää pikkujouluja ihanien ihmisten kanssa ja syödä vatsansa täyteen hyviä ruokia ja suklaata. Saa käydä sunnuntaikävelyillä talven kauniissa maisemissa, posket punaavassa pakkasessa, ja palata sieltä sisälle lämpimään. Saa käpertyä illalla peiton alle ihan toiseen kiinni lämmittääkseen toinen toistaan.


 Odotan että pääsen halimaan teitä ystäviä siellä pohjoisessa,

J

Isälle

Pöö

Sunnuntainahan on isänpäivä, niin kuin kaikki tietää. Mietiskelin tuossa, että olisi kiva lähettää jotain muuta, kuin kaupasta ostettu kortti. Se kun tuntuu vähän mielikuvituksettomalta jos ei muuta annettavaa ole. Sainkin sitten hyvän idean: olen tässä syksyn aikana ostanut sekä Jyväskylästä, että Oulusta sellaiset kortintekopuuhapussit (kirjakaupoista ja molemmat alesta, toinen 6e ja toinen 5e tai 10e?) niin ajattelin, että voin nyt ottaa pussit testaukseen ja tehdä kortin tosiaan itse. Meidän isi kun ei perusta oikeastaan mistään materiasta, niin päätin vielä, että kirjoitan sille lahjaksi ihan omin kätösin kirjeen.

tähän olen sekoittanut yhteen ne kaksi puuhapussia, jotka siis sisälsivät korttipohjia, erivärisiä pahvikaistaleita, puisia sydämiä, nauhoja, tuommoisia pöllöfiguureja, ystävänpäivä-tervehdys tekstejä ja tietty nuo supersöpöt nalletarrat :)

En ole kyllä yhtään ollut koskaan mikään käsityö-ihminen, mutta jostakin syystä olen tässä vuoden sisään väkertänyt useampaankin otteeseen itse kortteja. Askarreltiin muun muassa äitin kanssa yhdessä minun ylioppilaskuvat kaikille (tai siis se kortti, mihin sitten liimattiin se kuva, ja siitä kyllä taitaa olla jo yli vuosi) ja viime keväänä, kun eskareille hyvästit heitettiin niin tein jokaiselle omanlaisen kortin.

Mutta postauksen pointti siis esitellä tuon kortin (josta olen hyvin ylpeä :)) teon vaiheet ja mainostaa kuinka kivoja ja hyödyllisiä nuo pussukat on! Varsinkin minunlaiselle peukalokeskelläkämmentä-tyypille. Jos minut nimittäin työnnettäisiin esim sinooperiin ja sanottaisiin, että 'osta kortinteko välineitä', niin en kyllä tietäisi yhtään mitä ostaa.

tässä siis olen leikannut kortin toiselle 'puolelle' tuon reiän ja liimannut tuollaisen pahvinsuikaleen tuohon kiinni

tässä vaiheessa liimasin nallukan 'reikään', sovitaan vaikka, että tuo 'reikä' on tasaisesti leikattu hih (oli vähän vaikeaa kun ei ole pahviveistä)

ja sitten liimasin tuollaisen nauhanpätkän tuohon sivuun ja kirjoitin nallukan korttiin 'isälle'

Heleppoa ko heinänteko jopa tällaiselle minulle :), eikä mennyt kuin ehkä puoli tuntia koko hommassa.  Ehkäpä äitikin saa äitienpäiväksi itse tehdyn kortin, kun on näin kivat kortintekopuuhapussit.

Tiedättehän tuon 'minun isä on paras isä'? No sitä mieltä olen minäkin, vaikka isä onkin elänyt lähes koko ikäni eri kaupungissa tai maassa kuin minä, emmekä ole nähneet niin useasti kuin ehkä soisi. Olen saanut isältäni hänen positiivisen elämänfilosofiansa, musiikintajunsa (ei kyllä kymmenvuotiaana olisi voinut vähempää kiinnostaa nuo isän toitottamat blues ja proge biisit ynnämuut, mutta näin sen huomaa kuinka ne ovat alitajuntaan pureutuneet),  maailman koluamisen innon, sekä henkisyyttä elämääni (en nyt puhu mistään uskonnollisesta henkisyydestä).

Ps. söpö vai söpö? :

Tarrojen nallukka ei ole Puh, mutta täytyy silti laittaa tämä:

Nasu tuli takaa Puhin vierelle.
-"Puh", hän kuiskasi.
-"No mitä?"
-"Ei mitään", sanoi Nasu, ja otti Puhin käpälästä kiinni.
-"Tarkistin vain, että olet siinä."

- Nalle Puh

Mitä te olette keksineet isälle isänpäiväksi?

pps. tänään viisi tuntia putkeen sinkkiksiä Liviltä hohoo, I know what I'm gonna do this evening

J

Uni tunteettomuudesta

Näin eräs yö kummallisen unen. Kummallisessa unessa ei sinänsä ole mitään kummallista ja kyllä, kummalliset unet on ihan yleinen ilmiö. Tuo uni jäi kuitenkin mieleeni ja mietin sille syvempiä merkityksiä. No, unessa siis pihallemme laskeutui mielettömän kokoinen avaruusalus ja sieltä ilmoitettiin ilman tarkempia tietoja, että kolme ihmistä saisi nyt lähteä heidän mukaansa. Minä en olisi halunnut lähteä, mutta koska A halusi, niin enhän voinut yksinäni jäädä tänne maapallolle ihmettelemään. Päädyimme jollekkin toiselle ulottuvuudelle, jossa "ihmiset" olivat käytännössä leijuvia aivoja. Tai ilmeisesti niillä jonkinlainen ihmisruumiskin oli, mutta se oli jotenkin läpinäkyvä ja leijuva. Mutta suurin ero oli se, että tuon toisen ulottuvuuden "ihmisiltä" puuttuivat tunteet täysin. Seisoin keskellä kaikkea ja katselin, kuinka "ihmiset" tekivät asioita automatisoituneesti ja olin ainoa, jolta tunteet eivät olleet kadonneet. Olin saapunut helvettiini.

Tulevaisuudenkuva?

Ymmärsin pelkoni: tunteettomuus ja tunteettomat ihmiset. Ihmiset, joilta puuttuvat vastuuntunnon, katumuksen, syyllisyyden ja empatian tunteet. Psyko- tai sosiopaateiksikin ilmeisesti kutsutaan. Ei, he eivät välttämättä ole kylmäkiskoisia murhaajia, vaan heitä on yrityksiemme ja valtioidemme johdoissa, heitä on naapureinamme, heitä on työpaikoillamme. Ja he ovat uskomattoman taitavia manipuloijia. (Täältä voi lukea lisää psykopatian taudinkuvasta.) Olen kuitenkin ristiriidassa ajatuksieni kanssa, sillä tunnen empatiaa heitä kohtaan. Surkuhupaisaa tuntea empatiaa "kylmiä" ihmisiä kohtaan? Minkä he sille voivat, että ovat syntyneet poikkeavan aivorakenteen kanssa vahingollisiin ja joissakin tapauksissa jopa hirvittäviin  kasvuolosuhteisiin? Eivät he ole valinneet syntyä. Kuinka siis suhtautua?

Psykologiaa opiskellessani tuntuu, että pala palalta saan selville pieniä elämän salaisuuksia ja tunne siitä, että olen oikealla 'alalla' vahvistuu. Opin ja saan itsestäni (ja läheisistäni) selville mielettömän paljon uutta. Selville saamisessa on kuitenkin kääntöpuolensa: tuntuu, että joka ainoa asia, joka ainoa tunne, jopa rakastuminen on selitettävissä psykologialla tai neurologialla. Se vetää elämän selittämättömän kauneuden (ja kauheuden) vessanpöntöstä alas. Tai sitten katson asiaa väärältä kantilta? Vielä en ole niellyt tuota rakastumisen neurologiaa. Se on minulle yhä selittämätön kauneus. Kurssikirjoihini kuuluva Daniel Golemanin tunneälyä käsittelevä kirja on loistava esimerkki kirjasta, jossa elämän pienet salaisuudet paljastuvat, mutta joka vetää elämän 'mystisyydeltä' jalat alta. Loistava kirja (tai 1/3 kirjasta, pidemmälle en vielä ole ehtinyt) muuten esimerkiksi sellaiselle, joka on kiinnostunut perehtymään omaan tunne-elämään tai ylipäänsä itseensä.


Tuntekaa, rakastakaa!


ps. turistit (asukkaat?) klahdessa:

pps. en olekkaan ihan niin toivoton näitten leipomusten kanssa mitä olisin olettanut:

 A toivoi mustikkaisia, valkosuklaisia, pehmeitä keksejä ja niitä se sai! ulkonäöstä viis


J

Ei mennyt ihan niin kuin Jamie Oliverin kokkikoulussa..

Suklaiset tervehdykset täältä,

perinteisen perjantaikarkin ostamisen sijaan halusin tehdä jotain herkkua. Näin joskus kesällä jossain ruoka-ohjelmassa tehtävän sellaista suklaa-vaahtokarkki juttuliiniä, mikä sitten kovetetaan jääkaapissa. En muistanut ohjetta, mutta eipäs ole vaikea arvata ainesosia. Tällaisen tekemiseen siis tarvitaan yllätysyllätys suklaata (n.levyllinen) ja vaahtokarkkeja. Itse ostin vielä keksejä lisäksi.

Lyhykäisyydessään ja yksinkertaisuudessaan juttu menee siis näin:

Vuoraa jonkinnäköinen vuoka leivinpaperilla, murustele haluamasi kokoisiksi leivinpaperille n. 3 keksiä, pilko vaahtokarkit ja lisää ne keksien joukkoon, sulata suklaa ja valuta keksien ja vaahtokarkkien päälle. Koveta jääkaapissa tai pakastimessa.

ite ostin tämmösiä pieniö ko ne oli kaikista halvimpia, eikä niitä tarttenu ees pilkkoa

Kaikki meni ihan hyvin tähän asti

keksivaahtokarkki-vaihe

Kuka muu kusee suklaan sulattamisen vaiheen? Kaikkihan meni siis ihan hyvin aluksi, pilkoin ja kuumensin suklaan varovasti mikrossa, minkä jälkeen se olikin oikeaoppisen sulanut. Ajattelin, ettei sulamus ehkä riittäisi peittämään kokonaan keksivaahtokarkki juttua ja lisäsin sulamukseen hiukkasen maitoa. Kuka tietää miten käy, kun lisäät nestettä sulaneeseen suklaaseen? No minä tiedän, nyt. Sulamus paakkuuntuu. Ei sitten paljoa enää valutella. Tämän päivän mietelause:  ÄLÄ LISÄÄ NESTETTÄ SULATETTUUN SUKLAASEEN. Ihan oikeasti, kuka voi mokata näin yksinkertaisen herkun? Ilmeisesti kokin tytär..

Laitoin kuitenkin paakkuuntuneen suklaan tuon keksivaahtokarkki homman päälle ja tyrkkäsin uuniin, toivoen, että se vielä sulaisi. No eihän se enää samanlailla sula, kun rakenne on jo pilattu. Lopputulos näytti koiran kakalta,

 kun sen olisi pitänyt näyttää kutakuinkin tältä:

http://www.williams-sonoma.com/recipe/chocolate-marshmallow-fudge.html

Koirankakkasuklaavaahtokarkkikeksiä siis a'la Joanna. Hyvälle se tuoksuu.

ps. muistakaa heijastin, niin ette jää kaahailevien mopoautojen alle

Kivvaa viikonloppua kaikille ihanille :)

J

Hölöpönpöppöä

Heippalainen,

otsikon mukaisesti tänään kirjoittelen hölöpönpöppöä, sitä sun tätä ja mielenvirtaa. Syyslomaviikkonen "itsenäisen opiskelun viikko" meni ouluisissa merkeissä niiko kamut tiijätte. Tavattiin ystäviä, minun sukua ja A:n sukua. Harmi vain, että ystävien kanssa tuli oltua laittoman vähän, kun ei siellä oulussa ole samaan aikaan syysloma, hö!
 Vietettiin juustoiltaa, juhlittiin äitin synttäreitä, käytiin oulun yössä sitä samaa se oli kuin ennen tänne korvelle lähtöä, paijattiin Elli-mummoa ja Eppu-pappaa ja A:n isä meinasikin, että näköjään minun pitäisi ottaa jompikumpi mukaan tänne korvelle, kun minuu niin kovasti paijatutti. Niin, ja nostalgisesti luettiin A:n kanssa sen vanhassa huoneessa Aku Ankkaa yölampun valossa, yön pienillä tunneilla. Ja nukuttiin kahdestaan 80senttisellä sängyllä, vaikka vieressä olisi ollut matkasänky.

taistelupariskunta

Eppu-pappa

 

Kuka keksi migreenin? Siinäpä vasta rasite. Perjantai-iltana rupesi tykyttämään, ja tuo tykytys jatkui tänne sunnuntaihin asti. Sopivasti lauantai aamuna herätys ennen kukon laulua ja bussissa  kuusi tuntia istumista. Valittiin vielä sellainen paikka, että kaikki bussiin tulleet pienemmät ja vähän isommat lapset saartoivat meidät edestä, takaa ja sivulta. Oli mukava matka. Nyt päätinkin, että pidän päänsärkypäiväkirjaa ja varaan oikeasti sen lääkäriajan, että saa oikeat kohtauksen lopettavat lääkkeet. Tavallisilla särkylääkkeillä ei nimittäin ole vaikutusta. Erään kerran Haaparannasta tullessamme automatka laukaisi lievän päänsäryn, mutta sivuutin sen ja lähdin hohtokeilaamaan. En ole koskaan ikinä kokenut mitään niin hirveää kipua, minkä tuo pitkä automatka+hohtokeilaus yhdistelmä aiheutti (hohtokeilauksen valaistus ei ole päänsärylle ihan otollisin valaistus). Olin sataprosenttisen varma, että minun aivot räjähtää siihen paikkaan ja potkaisen tyhjää. Hätäpäissäni soitin jopa päivystykseen josko ne voisivat antaa jotain morfiinia, koska kuolen muuten. Eivät luvanneet antaa. Luulivat narkkariksi :D No, ei silloin naurattanut. Monesti myös ollaan käyty tämä varmasti monelle (tytölle ainakin) tuttu "mulla on ihan varmasti aivokasvain"-juttu läpi. Koputan puuta (päätä) kolme kertaa.

mm. nämä aiheuttaa päänvaivoja

Ehkä mukavampiin asioihin? Täällä koululla kysyntä tanssitunnille oli niin mukava, että saan ruveta pitämään kerran viikossa meidän tytöille (miksei myös pojillekin) tanssituntia. Ja pääsen lievittämään omaa eroahdistustani! Katsotaan mitä keksin, ajatuksissa on joka viikko ottaa eri laji. Ehkä hieman nykäriä ja jazzia, kourallinen streettiä ja ripaus lattareita?

framingpainting.com

Siinäpä oli tujaus diipadaapaa. Talavi tullee,

J

Haasteita ja selviytymisiä

Pöö

(nyt tulee näitä pöö tervehdyksiä koulun käytävilläkin sanottua, ilmeisesti pimenevien ja pelottavien syysiltojen siivittämänä)

No asiaan :D Katsoiko joku muukin tänään ohjelman nimeltänsä 11 tapaa jättää nainen? Tiedän, ohjelman nimi on mitä on, ja miehet on siellä ihan, että "ei kait kukaan oikeasti katso tuon nimistä ohjelmaa". Täällä meillä ainakin tuo ohjelma kimmoittaa miehenpojan suusta kommentin "ei saatana". Kyseinen ohjelma taitaa herättää miehissä samanlaista hilpeyttä kuin tuo ainakin naisten keskuudessa suosituksi sarjaksi noussut Iholla (joka onneksi saa kohta toisen kauden). Mutta miten valtavan ihania ohjelmia minun mielestäni. Nuo ovat sarjoja, jotka kertovat oikeita ihmiskohtaloita ja oikeaa elämää. Ja herkkä kun olen, nuo ihmisen sielua avaavat ohjelmat vain iskevät ja uppoavat.

Mutta siis, tämä illan jaksoon 11 tapaa jättää nainen sarjasta. Tarinaansa kertoi Saara, jonka aviomies 14 vuoden yhdessäolon jälkeen palasi kotiin jokavuotiseltaan reissulta ja ilmoitti, että hänen täytyy nyt mennä. Sen jälkeen miehestä ei kuulunut, kukaan ei tiennyt hänestä mitään, kunnes Saara sai eropaperit mieheltään postissa. Ohjelmassa Saara kertoi, että muutamia vuosia ennen miehen katoamista, yhteinen unelmakoti oli ostettu hevosineen kaikkineen, ja elämä tuntui onnelliselta. Niin, olihan siinä vielä se lapsikin. Saaran mies siis jätti taakseen vaimon, lapsen, sekä yhteisen unelman, eikä koskaan selittänyt valintaansa.

Jakso herätti minussa paljon ajatuksia. Ensireaktioni oli, että mikä ihme voi olla niin kauheaa, että saa jonkun ihmisen jättämään koko elämänsä taakseen tuosta noin vain. Ilman varoituksia. Ja kuinka ihmeessä joku voi selvitä jostakin tuollaisesta? Kuinka tuo nainen voi istua tuossa, käydä läpi tapahtumia, joita on kokenut tuntematta suunnatonta vihaa miestään tai maailmaa kohtaan. Tiedän, jatkuvassa vihassa rypeminen vie voimaa omalta elämältä, eikä siinä ole mitään järkeä. Mutta millainen voima ihmisellä täytyykään olla, että saa ihmisen jatkamaan elämää tuollaisessa tilanteessa. Se voima on minusta ihmeellinen. Ja kuinka musertavaa täytyykään olla, kun niin monen vuoden jälkeen tajuaa, ettei toinen välttämättä olekaan se keneksi on luullut, eikä toinen haluakaan sitä samaa unelmaa. Jotenkin voimaannuttavaa ja helpottavaa oli kuulla, kuinka Saara kertoi löytäneensä itsestään tuon kokemuksen kautta jotain uutta, vahvan minän. Hän kertoi, että on huojentavaa luottaa siihen, että yksinkin pärjää. On tarpeeksi vahva selviytyäkseen maailman heittämistä haasteista.

Sitten tuosta miehestä. Vaikka ensimmäinen ajatus olikin, kuinka joku saattaa tehdä jotain tuollaista, ja mikä sika mies on, täytyy muistaa, että emme näe tuon ihmisen pään sisälle. Siellä on voinut kyteä pahaa oloa jo pitkään, eivätkä kaikki osaa pukea sanoiksi tuntemuksiaan ja ahdistuksiaan. Eivätkä kaikki välttämättä edes tunnistakaan omia tuntemuksiaan, ja mistä ne johtuvat. Vaikka perheen elämä, tai yksittäinen ihminen näyttäisi muiden silmiin onnelliselta, ei se välttämättä sitä ole.  Tämän miehen selviytymiskeino oli lähteminen. Ohjelman keskustelussa tuli myös esille asia, mitä en itse ollut ajatellut. Jos tuo mies olisi jäänyt, olisiko jotain vielä hirveämpää voinut sattua? Ehkä mies ei halunnut suojella ainoastaan itseään, vaan myös perhettään. Kuka tietää. Täytyy myöskin muistaa, että tuon perheen tarinan kuulimme vain toiselta osapuolelta.

Sarjassa on nähty muitakin paaaaljonpaljon ajatuksia herättäviä tarinoita ja niitäkin voisin pohtia vaikka kuinka. Tässä nyt oli yksi mielenkiintoinen tarina elämästä, ihmismielen monimutkaisuudesta ja selviytymisestä. Tarkoitukseni ei suinkaan ollut tuoda esille, mitä hirveyksiä mies voikaan tehdä, sillä yhtälailla naiset mitä miehetkin, vaan halusin jakaa ajatuksiani juuri tästä tarinasta, ja tämän tarinan kannustavuudesta. Selvitä voi mistä vain, kun jaksaa uskoa itseensä.

Tällaisia kirjoittaessa sitä  muuten huomaa pohtivansa omaa naiiviuttaan ja kokemattomuuttaan. Mutta ehkäpä tuo tietynlainen naiivius pohjaakin juuri tuosta kokemattomuudesta. Paljon on vielä kokematta, paljon on vielä tuntematta, ja paljon on vielä nähtävä. Saa nähdä mitä haasteita maailma tälle tytölle heittää, ja mitä niistä opin.

Voimaa, onnellisuutta ja haleja pimeneviin iltoihin lähettää J

Thomas Moren Utopia

Heippa, tässäpä vähäsen minun ajatuksia Moren kehittämästä ihanneyhteiskunnasta ja oppimisen tärkeydestä. Tämä on siis ote eräästä kasvatuspsykologian tehtävästä ja herätti ajatuksia niin, että halusin tänne asti kertoa. Thomas More eli siis joskus 1500-luvulla ja Utopia on hänen kirjoittamansa kirja.

Thomas More kehitti omana aikanaan kuvitteellisen näkymän onnellisten saaresta. Saarella opiskelu oli keskeisin vapaa-ajan harrastus ja kaikilla oli mahdollisuus toteuttaa itseään tulemalla opiskelun kautta viisaaksi. Hänen mukaansa viisaaksi tuleminen vaatii kirjojen opiskelua, sekä arjessa tapahtuvaa oppimista. Moren ajatus on, että oppimisesta ei ole hyötyä, jos sitä ei siirrä muille, ja yhdessäolo sekä elävä puhe on tärkeämpää kuin kirjoitettu sana. Moren saarella vapaa hengenviljely oli ihmisten päämäärä. Vapaassa hengenviljelyssä ihmiset ovat vapaita ruumiillisesta työstä ja aika käytetään juurikin tuohon vapaaseen hengenviljelyyn. More kuvaa, että oppimisen ja koulutuksen tulisi siis painottua ihmisen itsensä kehittämiseen. More myös näki rahan hankkimisen opiskelun kautta huonona asiana.  (Pekka Sallila toim. Elämänlaajuinen oppiminen ja aikuiskasvatus, Markku Leinonen.)
 
 Olen Moren kanssa hyvinkin pitkälti samaa mieltä. Ihmisen onnellisuus rakentuu monista asioista, mutta ajattelen, että yksi onnellisuuden rakennusaine on uuden ja mielenkiintoisen oppiminen, oli se sitten omasta itsestä oppimista tai jostakin asiasta oppimista. Oppiessaan ihminen kokee niin sanottuja ahaa-elämyksiä. Ahaa-elämykset kuvaavat sitä, että on tehnyt jonkin uuden ja mielenkiintoisen havainnon. Lamppu on niin sanotusti syttynyt. Ihmisellä on tarve itsensä kehittämiseen. Ihminen tarvitsee tunnetta siitä, että elämällä on tarkoitus. Ilman itsensä ja ajatustensa kehittämistä ei voi saavuttaa elämän tarkoituksellisuuden tunnetta. Juurikin aikuisilla yleissivistävä koulutus on yleensä jo loppunut ja ajatusten kehittäminen muodostuu tärkeäksi elämänlaajuiseksi oppimiseksi.
 
 Vaikkakin Moren Utopian ideologia on hieno, ei pidä unohtaa sitä, kuinka mahdollista se on integroida tämänhetkiseen yhteiskuntaan. Markku Leinonen ottaa artikkelissaan esille jatkuvasti muuttuvien työtapojen päivittämisen tarpeen, ja sen kuinka “markkinoiden pelisäännöillä elävä yhteiskunta kasvattaa ihmisistä kameleontteja”, joiden tehtäväksi muodostuu jatkuva sopeutuminen. Kysymykseksi siis jääkin, kuinka moni pysyy muutoksien mukana, edelleen säilyttäen tuon vapaan hengenviljelyn? Toinen ongelma muodostuu koulutuksiin hakeutumisesta. Yksinkertaisesti kaikilla ei vain ole mahdollisuutta hakeutua haluamilleen aloille. Muun muassa Suomessa tämä johtuu pääsykokeiden vaativuudesta ja opiskelijakiintiöstä,  ja muualla siitä, että koulutuksia ei kaikille aloille järjestetä ja koulutukseen pääseminen täytyy “ostaa”. Kenellä on varaa koulutukseen, saa sen. Tämä taas johtaa erilaisten luokkien ja tasa-arvottomuuden syntymiseen yhteiskunnassa.

 Moren sekä Comeniuksen utopiat muistuttavat ehkäpä joiltain osilta tämän päivän Zeitgeist-liikettä, jonka keskeisimpiin ajatuksiin kuuluu muun muassa rahajärjestelmän halvaannuttava vaikutus yhteiskuntaan, sekä maailman muuttaminen paremmaksi. Tämänhetkiseen yhteiskuntamalliin, jossa koulutuksen ideologia on rahaan tähtääminen ja eläminen tapahtuu markkinoiden pelisäännöillä, Moren ja Comeniuksen utopiat eivät ole mahdollisia toteuttaa.

Mitä mieltä muut ovat tuosta Moren utopiasta, olisko sitä mahdollista toteuttaa ja  minkä kustannuksella? Entä zeitgeist-liikkeen ajatus ja oppimisen merkitys ja tarkoitus?

ps. huomenna kutsuu Uleåborg ja Matuleenan ja Mikon tupariliinit jee

J
 

Lost in translation

Hei immeiset,

Voi täällä ollaan oltu eksyksissä, juostu stand up esitykseen viime minuutilla, oltu taas eksyksissä ja juostu taas viime minuutilla bussiin. Viime viikolla naapuri/opiskelukamu kertoi ostaneensa lipun stand up festareiden eiliseen näytökseen. Minäkin innostuin niin, että päätin ostaa yllätykseksi A:lle ja itselleni liput samaiseen esitykseen. Eilen lähdettiin täältä A:n ja naapurini kanssa ajelemaan hiukka kiireessä keskustaan tuohon esitykseen, eikä kenelläkään hajuakaan missä tämä Ilokivi sijaitsee. No, päädyttiin ajelemaan yksisuuntaista tietä väärään suuntaan. Ihme katuja täällä. Onneksi ei tullut vastaan ketään. Nippa nappa ehdittiin viimeisten joukossa tuonne Ilokiveen. Stanuppareina, minäleinä koomikkoina, oli Tomi Haustola, Rudirok ja itse Sami Hedberg. Voi että, sai nauraa puolen vuoden edestä. Ja lopussa oli suu pidettävä mutrulla kun poskiin sattui niin hurjasti. Ihan oikeasti sattui. Ei ole liikaa tullut harjoitettua poskien lihaksia, pitäisi ehkä? Lisää stand uppia minulle kiitos! A:kin nauroi vedet silmissä, vaikka normaalisti sille on niin vaikea saada imeläpussia leuan alle (muistatko äiti imeläpussi leuan alla?).

Tänään sitten hortoiltiin tuolla keskustan liepeillä, yrityksenä löytää tosiaan tuonne keskustaan. Erään A:n hyvällä suuntavaistolla kierrettiin korttelia ympäri ja pyörittiin hukassa lie kuin kauan, molemmat nälkäisinä kuin sudet. Pahalle päällehän tämä matami ainakin tuli. Se on oikeasti jännä, miten lähes poikkeuksetta, nälissään se kiukku vaan nousee. Ei ole ihme jos joskus lapset kiukuttelee. Kun aikuisetkin. No mutta, saatin asioitua (törmättiimpä jopa oulun tuttuun: pien on muailma) ja matami oli tarkistanut hienosti bussiaikataulut. Mentiin töröttämään kauppatorin pysäkille ja aikamme ihmeteltiin siinä ettei tästä kyllä klo 20.20 lähde mitään minnekään. Apua, lähteeköhän se sittenkin tuolta matkakeskuksesta? Kuski nauroi, että turhaan juoksitte, olisihan tässä vielä minuutti ollut aikaa

Näitä uuden kaupungin  ihmeellisyyksiä. Hankalaa on kulkeminen alussa, kun ei tiedä. Toisaalta, uusi kaupunki, uudet jännät jutut. Et kulje niitä tuttuja ja turvallisia katuja, et näe niitä tuttuja turvallisia rakennuksia, et käy niissä tutuissa ja turvallisissa ravintoloissa. Jännää. Kuin lapsi karkkikaupassa. Itseasiassa tämä lapsi kävikin tänään kaupassa, jonka nimi oli karkkikauppa. Hih, lisää näitäkin.

Näin kaunis oli klahti kun kotiin kuljettiin:

 Minne lennät myrskypääskynen
Ei muita enää missään näy
On vain ääretöntä ulappaa
ja vihaisena tuuli käy

 Minne lennät myrskypääskynen
etkö tunne ikävää
Kun taivaan sini vaihtuu purppuraan
ja iltatähti kimmeltää

 Minne lennät myrskypääskynen
miettimään mä hetkeks jäin
Silloin kuului tuuleen särkyen
väsymättä eteenpäin

J. Karjalaista

 
Terveisin turistit

Alkio

Haudi täältä

Voi viikko on mennyt nopiata. Tiistaina oli tenttiliini ja siitä seurasikin kolmen päivän migreeniputki, jee. Aamucocktailina ibumaxia ja iltacocktailina lisää ibumaxia kolmen päivän ajan. Yritän kovasti välttää syömästä minkäänlaisia lääkkeitä ja tulehduksistakin yritän selvitä ilman antibioottikuureja, koska tuhotessaan haitallisia bakteereja ne valitettavasti tuhoavat myös ne hyödylliset, ja kehon oma luonnollinen immuniteetti heikentyy. Mutta nämä pääkivut. Hullukaan ei jaksa kolmea päivää tunnetta siitä, että silmät pullahtavat kohta ulos ja aivot menee särki. Syytän tästä migreeniputkesta koulun auditoriota, jossa siis tentit tehdään. Voi sitä ergonomian ilotulitusta tuossa salissa.

Aasinsiltana voisinkin kertoa vähän tästä koulusta. Alkio-opisto sijaitsee n. 30km Jyväskylästä vielä etelään päin. Täällä järjestetään avoimien yliopistojen opetusta monelta eri alalta, mutta opiskelu on intensiivisempää kuin avoimissa. Tänne täytyy hakea ja tulla hyväksytyksi. Alkio-opisto saa nimensä Santeri Alkiolta, joka oli aikansa poliitikko, kirjailija ja toimittaja. Opiston kanssa rakennuksessa toimii Jyväskylän humanistinen ammattikorkeakoulu.
Täällä suoritetaan yliopiston approja(perusopintoja) ja yliopistoissa pakollisia kieli- ja viestintäkursseja (myös joitain muitakin kursseja) vuoden ajan jo valmiiksi ennen itse yliopistoon menoa/pääsyä. Linjoja täällä on kahdeksan: bio- ja ympäristötieteet, terveysliikunta, lääketiede, valtio- ja yhteiskuntatieteet, kielet ja kansainvälisyys, historia, kasvatustieteet ja pykologia.Niin ja jos perusopintojen opiskelujen jälkeen yliopisto ei nappaa, niin tänne voi jäädä lukemaan vielä toiseksi vuodeksi oman aineen aineopinnot ja aloitella kandia. Olisi ollut lukio-aikana hyvä tietää tallaisista mahdollisuuksista niin ei olisi tarvinnut niin kovasti panikoida jatko-opiskelu hommista. Jos sivuilleni eksyykin joku eksyksissä oleva niin suosittelen ottamaan selvää tallaisista opisto-mahdollisuuksista. Saa yliopisto opiskelut aloitettua ennen itse paikkaan pääsyä. Ja täällä meillä ainakin on mukavat opettajat ja roppakaupalla hyvää yhteishenkeä.

Onhan meillä myös omat bileetkin aina keskiviikkoisin tuossa paikallisessa hihii. Ja melkoisiksi kutubileiksi ne ovat muodostuneetkin.

piLLeisiin lähössä, voi nuo housut vaan on niin istuvat ja ihanan väriset vaikka jokatoisella vastaantulijalla ne onkin

Minä itte luen täällä psykologian sekä kasvatuspykologian perusopinnot, ja ne yo:n pakolliset "virkamiesruotsin", enkun ja psykologian tilastomatikan. Toivotaan, että jonkintyyppinen apu näistä olisi sitten kevään hakuprosessissa. Ainakin yliopisto-opinnot lyhenevät, sitten kun sinne asti pääsee.  Haenkin ensi keväänä ensimmäistä kertaa tuota psykologiaa lukemaan, kun välivuoden työt veivät kaiken energian pääsykokeisiin lukemiselta. Ihanat lapset. Suuri arvostus kyllä kaikkia lastentarhaopettajia ja koulun opettajia kohtaan. Ei ole mitään helppoa ja kevyttä hommaa tuo nykyajan lasten (tai ehkäpä sittenkin nykyajan vanhempien) ja ylisuurten lapsiryhmien kanssa nimittäin.

Vaikka sitä monesti panikoi, onko tehnyt ja tuleeko tekemään elämässään oikeita valintoja ja ratkaisuja, niin nyt voinkin huokaista helpotuksesta hetkeksi. Ainakin tähän asti olen tehnyt ne minun omalle polulleni sopivat valinnat. Tuo päiväkodissa vietetty välivuosi antoi mielettömästi kokemusta ja sain hieman kurkistaa nykylapsen elämään ja kehitykseen. Tuosta omasta tarha-ajasta kun ei niin turhan  paljon muistijälkiä ole jäänyt. Rikastuttihan tuo vuosi myöskin vaatekaappia ja kenkä arsenaalia hehheh. Ja mukavan matkaopiskelusäästötilinkin  sain kerättyä. Hyvä minä! Ja tästä tulevasta vuodesta tulee varmastikin ikimuistettava uusine tuttavuksineen ja opintopisteineen.

Mukava aloitus viikonlopulle äiti älä lue kun zalando tilaukset tuli, vähän jotain kivaa minulle ja vähän jotain kivaa A:lle

tällainen oleilu huppari piti saada kun muuta täällä ei teekkään kun oleilee ja oleilun lomassa vähän opiskelee, tämä on täydellinen oleiluopiskeluhuppari, ja yökkärihousut jalassa

löysin tämmösen uuden ihanan vaatemerkin, voi niin ihania vaatteita tekee tämän merkin takana olevat ilmeisesti ranskalaiset ihmiset, mutta ei vaatteista sen enempää kun tämä ei ole sellainen vaatemuotiblogi

tämä kuva nyt ei millään lailla liity tilaamiini vaatteisiin mutta ifolorilla on ihanat valokuva-albumit... hups  tuli taas mainittua ifolor, muttakun se on niin kiva nettisivu

Olette mielessäni,

J

Syksyn tuomaa

Pöö,

säikähdittekö?

Täällä on alettu naapurin sparraamana lenkeille. Em. treenailee ensi kuun likkojen lenkille 33km, hui. Hyvä itse lyöttäytyä peesiin harjoitteluun ja kohottaa vähän omaakin kuntoa ja pitää henkinenminä kunnossa!  Tahtoo aina kesäisin jäädä tuo säännöllinen urheilu vähäiseksi, hö. Juuri siksikin on ollut aika haaste alkaa tuota lenkkipolkua täällä, mutta toivottavasti se käy kerta kerralta kivemmaksi alkamiseksi. Hurjaa on se, että täällä tuo maasto ei tosiaan ole tasaista. Tämän pimun rasitusastma-keuhkot huutaa hoosiannaa jokaisella ylösnousulla. Mutta iloinen olen siitä, että niskasta on nyt saatu ote. Toivotaan että se pysyy.

Haluaisin vinkata muutamasta kivasta (varmaankin jo tutustakin) nettikaupasta:

 http://www.ifolor.fi/
Kenelle muulle on tullut joskus paha mieli siitä, kun tietokone on tehnyt tenät ja kaikki vuosien varrelta kerätyt kuvat ovat kadonneet kuin tuhka tuuleen?  Keksin pari vuotta sitten tämän sivuston ja nyt tilailen pari kertaa vuodessa tuolta digikuvat ihan aidoiksi valokuviksi valokuva-albumeihin.
Pieni vaiva ja hinta siitä, minkä se antaa. Mummuiässä on varmaan sitten aika kiva katsella 'nuoruuden rientoja' ihka aidoista valokuvista. Tuolla 50% alennuksella yhden kuvan hinnaksi jää 10cnt (näitä tarjouksia on jatkuvasti). Esimerkiksi viimeksi tilasin n.60 kuvaa tuolla alennuksella ja postituskulujen jälkeen maksettavaa oli n. 7,50 euron verran.

http://www.zalando.fi/
Okei, vaatenettikauppa vaatenettikauppojen joukossa. Mutta. Minusta tämä nettikauppanen eroaa kollegoistaan hiukkasen. Vaatteiden tarjonta on minusta laajempi ja useampia tyylejä huomioon ottavampi. Merkkejä löytyy high fashionista? street-tyyliiseen kamppeeseen. No merkeistä viis, kunhan vaate on ihana.Täällä myös toimitus ilmainen, ainakin toistaiseksi.

voivoi

kaksilahkeisille

 

 

 

Se  mainostamisesta ja vaatteista. Tosin meinaan kyllä vinkkailla toisenkin kerran nettisivuista jos jonkun olen hyväksi havainnut.

Pienestä pitäen ollut minun lempiruno, tulee tästä syksy mieleen:

Tunteellinen siili

Oi, sanoi siili, 
olen tunteellinen siili,
olen hyvä, kiltti, hellä.
Ja kenelläpä kellä
on vastaansanomista?

Se vain on surullista,
että piikkikuoren alla
siilin hellyys piili.

Oi, sanoi siili,
olen surullinen siili,
niin yksinäinen jotta!

Ja se on aivan totta:
Se yksinänsä eli
ja piikein piikitteli,
ja piikkikuoren alla
sitten itkeskeli.

Kirsi Kunnas: Tiitiäisen satupuu

Syysterkuin,

J

Avainsanana fiilis

 Ajattelin vähän kirjoitella omia fiiliksiäni liittyen tähän bloggailuun. Omat ajatukset tätä bloggailua kohtaan on aika kaksijakoiset: toisaalta olen aina jotenkin 'vierastanut' ajatusta oman blogin pitämisestä, kun taas toisaalta joskus myöskin leikkinyt ajatuksella siitä, millainen minun blogini olisi.  Mielessä on käynyt sellainen ajatus, että kirjoitanko tätä blogia nyt oikein . Sinällään hassu ja tyhmä ajatus, sillä jokainenhan kirjoittaa juuri sitä mitä itse haluaa ja tekee blogistaan juuri omannäköisensä. Kiivasta hermosolujen viestintää aivoissani on myöskin aiheuttanut ajatus siitä, mihin vedän blogissani rajan. Kuinka paljon henkilökohtaisesta elämästäni kerron, voinko kirjoittaa läheisistä ihmisistä, julkaisenko kuvia, missä naama näkyy. Nämä lienevät tuttuja mietintöjä jokaiselle blogistille.
Jollakin tapaa olen kriittinen tätä bloggailua kohtaan, ja ehkä hieman ärsyttääkin blogit, joissa selkeästi vain halutaan tuoda esille miten siistiä oma elämä on ja 'mitä tein eilen ja mitä tein tänään' jne. Sitten, kaikista hassuinta, kun joku kulkee 24/7 kameran kanssa, mihin ikinä meneekin ja mitä ikinä tekeekin ja välillä jopa tuntuu, että asioita tehdään sen siivellä, että "sitten voin blogiin laittaa mitä kivaa olen taas tehnyt". Ehkä vähän uhkarohkeaa näin kritisoida, kun jokaisella tosiaan on oikeus tehdä blogillansa mitä tahtookin.
Minun mielestäni blogien tarkoitus on jonkunlaista ajatuksien ja ideoiden vaihtoa,  keskustelun herättämistä, ja ylipäätänsä jotain, mikä antaa kirjoittajalleen ja lukijalleen.

Tässä yksi minun mielestä sisällöltään ja kirjoitustavaltaan kiva blogi:
http://blogit.kaksplus.fi/tyon-alla/
 

Muita kuluneen viikon fiiliksiä:

Apua, ensimmäinen vuosi elämässäni ilman tanssia (lukuunottamatta noita kahta ensimmäistä elinvuottani). How am I gonna survive? Tanssi on aina ollut yksi omanitsen ilmaisukeino minulle. Joskus jopa elinehto, kun on tuntunut ettei pää pysy kasassa (lähinnä siis niinä vuosina kun iki-ihana murrosikä on sekoittanut pään pakkaa uusiksi). Ehkäpä tanssin ja minun eron helpottamiseksi voisin keksiä jotain satunnaisia nykytanssiperformansseja esimerkiki jonnekkin klahden kaduille keskellä yötä, hehheh mitä siitä seuraisikaan pienessä ja kokemattomassa viidentuhannenkuudenkymmenenyhden asukkaan kunnassa. Olisihan tuossa tuo tanssitaitoinen 'parempi puoli'.. Hän kun ei vaan minun kanssa suostu tanssimaan, tai ylipäänsä kenenkään kanssa. Muutaman kerran tosin baarin pöydillä. Jos kerran vedetään niin vedetään sitten kunnolla. 

Ajattelin, että kun saan aikaa niin fiilikset kämpästä muuttuvat. No, eivät ainakaan tähän mennessä ole muuttuneet: kaappien ovet eivät pysy kiinni ja esimerkiksi aina kun eteisen välioven laittaa kiinni, niin viereisen siivouskaapin ovi lämähtää auki ja sitähän ei sitten miillään enää saa pysymään kiinni. Meillä on myös lemmikkieläimiä täällä. Hämähäkkejä. Kivaa! (Muistan erään kerran kun olin ehkä 10 ja siivosin omaa huonettani. Siihen aikaan minulla oli kerrossänky ja siivoilin siis kerrossänkyni alla mitälie, ja huomasin hämähäkin vipeltävän ohi. Reippaana tyttönä otin paperinpalasen ja liiskasin pikkuhämpin. Kyseisen pikkuhämpin sisältä sitten tuli jokin käsittämätön määrä lisää pikkuhämppejä, jotka ainakin omien sanojeni mukaan, piirittivät minut hurja katse silmissään. Enään en ollutkaan niin reipas tyttö, oli se nimittäin aika hurja näky, ainakin kymmenvuotiaalle.)
No mutta, tähän asuntoon palatakseni. Tässä kämpässä on ainakin vahvistunut se käsitys, että mitä viihtyisämpi ja silmää miellyttävämpi koti, niin sitä mukavampi itselläkin on olla. Pinnallista tai ei, mutta olempas huomannut  itsessäni sellaisen asian että olen hermostuneempi tässä asunnossa, kuin esimerkiksi edellisessä. Tähän parannusta yrittäen, olen alkanut juomaan rauhoittavaa vihreää teetä. Vähän on huono omatunto kun olen niin negatiivinen tätä asuntoa kohtaan ja tekee mieli kirjoittaa jotain ihanaakin väliin. No, luonto täällä siis ainakin on ihana ja muutenki asiat ovat hyvin! Ja pikku-koiria naapurissa on monta, ja ne tulee aina vastaan tervehtimään :)

J

Kaislikossa suhisee

Heippa!

Täältä tulisi nyt tämä kovasti kaivattu kuva-painotteinen postaus. Kuvia täältä meidän 'kämpästä', satamasta ja muutenvain tästä kivasta ympäristöstä. A tuli tänne siis perjantaina ja ollaan tässä järkkäilty tavaroita paikoilleen ja myöskin rentouduttu ihan vain olemalla . Eilen menin tuohon meidän pienelle laiturille kirja kädessä niin tiedättekö, siellä vedessä ja kaislikossa kuhisi niin kovasti, että oli ihan pakko tulla pois. Liekköhän sammakoita. Tänään käytiin tuolla Klahden keskustassa pyörimässä ja A bongasi metsäpolkureitin, joka oli " ihan pakko kiertää", 'ei kunnosssapitoa' -kyltistä huolimatta. Muistoksi reitiltä jäi nokkosen polttamia alueita ympäri kehoa. Onneksi nokkosten aiheuttama allerginen reaktio ei kauaa kestä. Kuka sanoikaan ettei ole järkevää lähteä kiertämään pelkältä pöheiköltä näyttävää niinsanottua metsäpolkua. No mutta, seikkailua seikkailua! Pöheiköstä selvittyämme käytiin testaamassa paikallinen pizzeria ja hyvvää oli, tänne vain kaverit siis.

Tässä näitä kuvia:

                                                                 olisipa nimeni Inari

           tässä nyt tätä koulun asuntola-meininkiä, meidän yksiö ja kamalat valkoiset lastulevy-hyllyt

                                                  

                                                       tässä meidän metsäpolku-seikkailua

                                                                luontoa luontoa...

                                                     ei ollu kauniit maisemat meidän reitillä

                                           

Nyt täytyisikin ruveta opiskeluhommiin. Pitänee kaivella muistista tuota esseen kirjoitusta.
Mitä Oulussa tapahtuu?

J